Tarttuvien eläintautien erikoiseläinlääkäri Katja Hautala
Valmistuin eläinlääkäriksi Helsingin yliopistosta vuonna 1997, tarttuvien eläintautien erikoiseläinlääkäriksi vuonna 2013 ja eläinlääketieteen tohtoriksi vuonna 2024. Minulla on myös siittolaeläinlääkärin pätevyys. Ylläpidän ammattitaitoani osallistumalla säännöllisesti eläinlääkäreiden jatkokoulutustilaisuuksiin sekä Suomessa että ulkomailla. Seuraan aktiivisesti kansainvälistä tutkimusta erityisesti hevosten tarttuvien tautien ja loissairauksien osalta.
Väittelin eläinlääketieteen tohtoriksi hevosten sisäloisten epidemiologiasta ja loislääkeresistenssistä. Olen mukana myös hevosen vuohisrokkoa (parapox-virus) tutkivassa tutkijaryhmässä. Aiemmin olin Suomen Hippoksessa raviurheilun eläinsuojelusta vastaavana eläinlääkärinä yli kymmenen vuotta. Olen toiminut myös asiantuntijana (eläinsuojelu ja antidoping) Saudi-Arabian laukkaurheilujärjestössä. Olen työskennellyt hevospraktiikan lisäksi myös kunnaneläinlääkärinä, pieneläinlääkärinä, virkamiehenä, asiantuntijana kehitysyhteistyöprojekteissa, lääketeollisuuden palveluksessa ja monissa muissa mielenkiintoisissa hommissa. Kallelan oriasemalla olen tehnyt siittolaeläinlääkärin sijaisuuksia noin kymmenenä kesänä.
Tunnen hyvin kilpailueläinlääkäritoiminnan sekä ravi- että ratsastuskilpailuissa. Minulla on oikeus toimia valvovana eläinlääkärinä (FEI vet delegate) myös kansainvälisissä ratsastuskilpailuissa.
Toimin neuvojana Neuvo2020-hankkeessa ja tarjoan maksutonta hevosten terveydenhuoltoon liittyvää neuvontaa tuen piiriin kuuluville tiloille.